Työtilojen suunnittelu on ennen kaikkea asiakkaan työtapojen ja työkulttuurin tutkimista sekä sopivan toimitilaratkaisun löytämistä näihin tarpeisiin. Tilojen toiminnallisuuden suunnittelussa otetaan huomioon mm. tilojen akustiikka, valaistus ja työergonomia. Meillä on työkalut ja suunnittelukokemusta parhaan toimitilaratkaisun löytämiseen. Huipputasoisten 3D-visualisointikuvien avulla tila saadaan “heräämään eloon” jo suunnittelun alkuvaiheessa ennen muutoksen toteutusta.

Millainen on hyvä toimitila?


Pitkäaikainen
Hyvä toimitila on sijoitus, jonka avulla säästät rahaa. Tila on muuntojoustava, kestävä ja ajaton.

Tuottava
Toimitiloissa ei ole turhaa tilaa ja neliöt on käytetty tehokkaasti hyväksi ottaen huomioon käyttäjät ja heidän työtehtäviensä tarpeet. Tärkeintä on oikea määrä erilaisia työ- ja kohtaamistiloja, jotka on mitoitettu oikein eri toiminnoille ja työskentelytavoille.

Muunneltava
Toimitilaa ei ole on suunniteltu tietylle tarkalle henkilömäärälle, vaan se mahdollistaa myös muutokset: uusien työntekijöiden lisäämisen tai henkilöstön vähenemisen.

Toiminnallinen
Toimitila on suunniteltu ennen kaikkea yritykselle ja sen henkilöstön työn tekemisen tavoille. Joillekin yrityksille oikea tilaratkaisu tarkoittaa monitilatoimistoa ja toisille perinteistä huonetoimistoa.

Viihtyisä
Toimitila on elämyksellinen, kodikas, inspiroiva ja ennen kaikkea yrityksensä näköinen. Mutta se myös kestää aikaa, olematta sidottu mihinkään tiettyyn trendiin. Se luo yhteisöllisyyttä, mutta samalla mahdollistaa rauhallisen työn tekemisen. Se houkuttelee työntekijöitä ja luo positiivista työnantajamielikuvaa.

Esimerkkejä suunnittelupalveluistamme