2020 Ornamo-palkintoehdokkuus


Kesän kynnyksellä ilahduimme tiedosta, että Hanna Gullstén ja Jari Inkinen ovat valittu vuoden 2020 Ornamo-palkintoehdokkaiksi. Ornamo-palkinto on muotoilualan arvostettu tunnustus, joka on jaettu vuodesta 2015 lähtien alan ansioituneille tekijöille.

Hannan ja Jarin ehdokkuuden taustalla on vuosikymmenien kokemus suunnittelutyöstä. Sisustusarkkitehdit Gullstén-Inkinen Oy:n yli 30-vuotiaan taipaleen aikana toimistolla on työskennellyt yhteensä 145 henkilöä ja suunnitteluprojekteihin ovat sisältyneet myös kansainväliset kohteet Suomen rajojen ulkopuolella. Suunnittelutyössä Hannaa ja Jaria ovat uran alusta lähtien ohjanneet kestävän kehityksen arvot, mikä näkyy halussa olla suunnittelutoimistojen edelläkävijä ekologisuudessa. Viime vuonna GI:stä tuli Suomen ensimmäinen hiilineutraali suunnittelutoimisto. Uutena palveluna voimme tarjota asiakkaillemme suunnitteluprojektien hiilijalanjäljen arviointia. Ornamo-palkinnon voittaja valitaan syyskuussa ja sen valitsee Ornamon hallituksen nimeämä ulkopuolinen asiantuntija, joka tänä vuonna on Rosa Liksom.

Hanna Gullstén ja Jari Inkinen. Kuva: Anni Koponen