Historia

Työhuone

Työhuone Gullstén & Inkinen perustettiin syksyllä 1988. Vaikka pääosa ajasta kului vielä Taideteollisen korkeakoulun opintojen parissa, löytyi iltaisin vielä yhteistä intoa suunnitella jotakin omaa. Toimiston alkuvaiheen projektit olivat yksityiskotien sisustuksia sekä pieniä messuosastoja. Jo vuonna 1989 onnistuttiin luomaan ensimmäinen laajempi asiakassuhde Helsingin yliopiston ylioppilaskuntaan. Tästä tuloksena G&I pääsi sisustamaan mm. Vanhan Ylioppilastalon ”Kuppilan”.

Vuosikymmenen vaihtuminen toi tullessaan laman myös suunnittelutoimistoille. Viimeisimpiä 80-luvun lopun töitä olivat osallistuminen Keravan Klondyke sisähuvipuiston sekä Saudi-Arabian sulttaanin väestösuojien suunnitteluun lähi-itään ARRAK-arkkitehtien apuna. Lopulta lama pysäytti lähes kaikkien suunnittelijoiden työt. Tästä sisuuntuneena Jari päätti aloittaa arkkitehdin opinnot ja pyrkiä opiskelemaan Tampereen teknilliseen korkeakouluun vuonna 1991, jonne myös pääsi. Uusi ympäristö toi tullessaan myös uusia kontakteja mm. eri arkkitehtitoimistoihin.

SOL Studio

Varsinainen ”jack pot” osui toimiston kohdalle loppuvuodesta 1991, kun Taideteollisen rehtori Yrjö Sotamaa soitti eräänä lumituiskuisena iltana. Hän kehotti ottamaan yhteyttä erääseen varsin lennokkaasti ajattelevaan yritysjohtajaan nimeltä Liisa Joronen, jolla oli ajatus toteuttaa yritykselleen ennen näkemätön innovatiivinen työympäristö. Liisa etsi suunnittelijaa ja kemiamme kohtasivat. Lopputuloksena syntyi keväällä 1992 SOL-Siivouspalveluiden ”Studio” Sörnäisiin vanhaan valokuvausstudioon. Studio sai valtaisan mediahuomion ja SOL uusia asiakkaita. Tästä riemastuneena Liisa Joroinen pyysi G&I:tä suunnittelemaan myös SOL:lin muut toimistot. Näitä suunniteltiin ympäri Suomea yhteensä 12. Myöhemmin SOL-tarinaa on pidetty kansainvälisesti yhtenä mielenkiintoisimmista WORKPLACE-suunnittelukohteista, johon useat alan asiantuntijat mm. Michael Joroff ovat esityksissään viitanneet.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta

Onnistunut ”Vanhan kuppilan” sisustus toi tullessaan lisää töitä. Vuonna 1993 G&I kutsuttiin suunnittelemaan HY:n opiskelijaravintoloille ja Gaudeamus-kirjakaupoille omat visuaaliset ilmeet. Konseptin pilottiravintolaksi valittiin ravintola ”Alibi”, joka suunniteltiin ilmeen mukaiseksi opiskelijoiden kohtaamispaikaksi. Tämän jälkeen 20 opiskelijaravintolaa muutettiin uuden konseptin mukaiseksi vuosina 1994-1996. Suunnittelutyö oli uraa uurtava, sillä koskaan aikaisemmin ei suomalainen ravintola-alan yritys ollut toteuttanut niin laajassa mittakaavassa ilmeen muutosta. Myös ensimmäinen 1200 m2 kokoinen uuden konseptin mukainen Gaudeamus-kirjakauppa avasi ovensa Heimolan talon katutasossa vuonna 1994. Kirjakaupan nykyinen jatkaja, ”Suomalainen kirjakauppa”, käyttää vieläkin G&I:n konseptisuunnitelmaan perustuvia myymäläkalustemoduuleja. Vuosi 1994 toi tullessaan SIO sisustuspalkinnon kunniamaininnan Jarille Gramex-toimitilojen suunnittelusta yhteistyössä arkkitehti Matti Rautiolan kanssa.

Viikin infokeskus

Syksyllä 1995 ryhmä arkkitehteja ja G&I päättivät vuokrata Helsingin Siltasaaresta vanhan maitokaupan yhteiseksi toimistoksi. Lama alkoi jo osoittaa hellittämisen merkkejä ja kaikilla ryhmän jäsenillä oli halua päästä suunnittelemaan merkittäviä projekteja. Ajatuksena oli, että yhteistyössä se onnistuisi paremmin. Onnistumista ei tarvinnut odottaa kauan, kun työryhmä voitti vuonna 1996 Helsingin yliopiston järjestämän arkkitehtikutsukilpailun Viikin kampusalueen kirjastosta. G&I toimi rakennuksen sisustussuunnittelusta vastaavana suunnittelijana. Muusta työryhmästä naapuriimme syntyi ARK-house arkkitehdit. Samana vuonna syntyivät sisustussuunnitelmat myös Soinisen ja Mustakiven sekä Vallinojan kouluista pääkaupunkiseudulle. Tässä vaiheessa ilmestyivät toimistolle ensimmäiset tietokoneet nopeuttamaan työskentelyämme.

Työhuoneesta sisustusarkkitehtitoimistoksi

”Pää” oli vihdoin saatu auki. Keväästä 1997 lähtien toimistoon alettiin palkata henkilökuntaa. Myös Hanna irtisanoutui pitkäaikaisesta ja rakkaasta päivätyöstään Aprocos-suunnittelutoimistosta ja siirtyi täysipäiväiseksi suunnittelijaksi toimistollemme. Vanhin tyttäremme Hilla istui toimiston lattialle asetetussa häkissään työpöytien keskellä. Seurasi lisää uusia suuria suunnittelukohteita mm. Henki-Sammon pääkonttori, Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksen Physicum ja Exactum-rakennukset. Myös rahoitusalalla meni lujaa ja uusia yrityksiä ilmestyi markkinoille mm. Prospectus, Conventum, Neomarkka, Optiomi ja PCA corporate finance. Näille suunniteltiin uusia toimitiloja yötä myöten. Syksyllä 1997 G&I kutsuttiin Ludwiginkadulle neuvottelemaan Sanoma Oy:n toimitalon sisustussuunnittelusta. Saimme työn ja kohta koko toimisto 10 hengen voimalla suunnitteli Sanomatalon sisustusta. Työ saatiin päätökseen kaksi vuotta myöhemmin vuosituhannen vaihteessa. Keväällä 1998 yhtiön nimi vaihdettiin Työhuoneesta Sisustusarkkitehdit-nimiseksi. Tuntui että olimme jo saavuttaneet jotain. Yhtiön kasvu jatkui uudella vuosituhannella ja Saariniemenkadun maitokauppa alkoi käydä ahtaaksi. Vuoden 2004 keväällä löydettiin Helsingin Vallilan teollisuusalueelta huonokuntoinen linja-autokoritehdas, johon ihastuttiin ensi näkemältä. Rakennukselle ideoitiin uusi käyttötarkoitus näyttely- ja designrakennuksena. Kiinteistönomistaja innostui aiheesta, ja rakennuksen remontti toteutettiin G&I:n suunnitelmien mukaisesti. Pääsimme muuttamaan ”Vallilan Akseliin” syksyllä 2005. Vihdoinkin käytössämme oli riittävän avarat ja innovatiiviset toimitilat.

Sisustusarkkitehdit Gullstén-Inkinen Oy nyt

Yhtiö on suunnitellut lähes 200 projektia ja projektien yhteenlaskettu pinta-ala on yli 700.000 m2. Olemme sisustaneet mm. toimistoja, hotelleja, museoita, kouluja, päiväkoteja, kirjastoja, koteja, konserttitaloja, ravintoloita ja seurakuntatiloja. Suunnittelemissamme ympäristöissä työskentelee yli 20.000 ihmistä. Henkilökuntaa toimistolla on tällä hetkellä yhteensä 23 henkilöä: sisustusarkkitehteja ja –suunnittelijoita sekä arkkitehteja. Toimisto on työllistänyt kahdenkymmenen toimintavuotensa aikana yli 50 alan ammattilaista ja opiskelijaa. Sisustusarkkitehdit Gullstén-Inkinen Oy on tällä hetkellä pohjoismaiden suurin itsenäinen ja pääsuunnittelijoittensa omistama alan toimisto.

Meillä on suuri ilo tehdä töitä asiakkaittemme kanssa. Niitä ovat mm. Nokia, Sanoma, Fazer, Nokia Siemens Networks, Unilever, SOK-hotellit, Radisson SAS, Varma, Auratum, NCC ja YIT. Tehtävämme on tarjota asiakkaillemme asiantuntijuutta ja innovatiivista luovuutta. Toiveena on löytää myös lisää yhteisiä tavoitteita kotimaan rajojen ulkopuolella. Haluamme auttaa asiakkaitamme heidän tilaratkaisuissaan myös kansainvälisillä markkinoilla. Avasimme ensimmäisen sivutoimiston Ouluun syyskesällä 2007 palvelemaan koko Suomen alueella toimivia asiakkaitamme. Seuraava tavoitteemme on Pietari.

Myös kansainvälistymisemme on lähtenyt käyntiin. Toteutuneita töitämme on jo mm. Venäjällä, Virossa, Liettuassa, Latviassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Japanissa. Kansainväliset asiakkaamme ovat vieneet meidät mukanaan Osloon, Pietariin, Belgradiin, Muncheniin, Tel Aviviin, Moskovaan ja aina Novosibirskiin asti. Näihin kaupunkeihin valmistuu kuluvana vuonna erilaisia työympäristöprojektejamme.

Ja mikä parasta, työmme on haastavuutensa lisäksi hauskaa. Päivääkään emme vaihtaisi pois.

Helsingissä 30.6.2008